Päivää vain!
Heräsin viimein jostain omasta pienestä kolostani ja koitan nyt vihdoin alotella tätä kirjoittelua uusiksi. Mulla on takana todella ihana kesäloma (tosin siitä alkaa olemaan jo puol vuotta kohta) ja kans ihmeen rento koulun aloitus. Vieläki tuntuu, että oltais tultu kesälomalta ihan just. Mutta nyt ihan asiaan miksi keksin tulla taas kirjoittamaan.
Oon koko viikonlopun muistellu ripari, koska kävin seurakunnan nuortenleirillä viettämässä aikaa. Tuntuu, että riparista asti oon saanu ihan hirveesti lisää rohkeutta ja itsetuntoo. En jännitä enää niin paljoa tilanteita itsellle käytännössä vieraan ihmisen kanssa. Ikinä en olis uskonu et sanon tän, mutta meän seurakunnan nuoret (isoset ja isoskoulutettavat) on niin huippuja tyyppejä että en vaan jotenki kestä. Muutamaa haluisin jopa ihan henkilökohtasesti kiittää siit et ne on saanu omilla pienillä teoillaan musta paljon rohkeemman ihmisen.
Kuitenkin vähän kaduttaa, että ripari ei aluks tuntunu ees kovin tärkeältä jutulta. Mun kuvitelmissa siitä oli tulossa vaan viikko jonka vietän heti kesäloman alettua ja jonka aikana mietin vaan kokoajan koska lähetään kotiin viettään kunnolla kesälomaa. Viikon mittaan mun kuvitelmat romuttu useampaan kertaan ja se mitä lopuksi jäljelle jäi oli jotain aivan uutta ja outoa. Loppujenlopuks nautin siitä viikosta ihan hirveesti ja lauantaina teki kipeää lähtä pois + vielä kotonaki itkin et haluun takasin sinne.
Sama kävi oikeastaan isoskoulutuksen kanssa. Noin parin viikon päästä meillä on viimenen kunnon kerta ja sitä seuraava on sit joulujuhla. Ekaan tapaamiseen mentäessä mul ei ollu suuria odotuksia. Siellä sain tietää millasta porukkaa meidän tiistain ryhmässä on ja voi että kirosin sitä päässäni (onneks keväällä ryhmät yhdistyy ja saan ihania torstailaisia seuraani) Eli siis odotuksiin tuli tylsiä tapaamiskertoja. Okei siis nyt tajusin et huijasin alussa vähän. Tapaamiskerrat on edelleen todella tylsiä ja ärsyttäviä ja en tykkää meän tiistai ryhmästä, mutta koulutusleirillä oli kivaa. Samoin tolla nuortenleirillä.
Joten tiivistelmä: älkää ikinä koskaan milloinkaan aatelko et jostain seurakunnan jutusta tulee tylsää koska oikeesti niis on niit hyvii ja ihaniiki hetkii.
