Heipsulivei!
Eli päätin taas vaihteeksi aloittaa bloggaamisen ihan vain aikani kuluksi, koska kuten olette tottuneet huomaamaan minulla on kesäisin hyvin tylsää. Hiukan yli vuosi sitten tutustuin bloggaamisen maailmaan, mutta ilkeiden IRL kommenttien takia lopetin. Otin ne niin syvästi itseeni. Nyt on kaikki uutta ja jos saan vielä kuulla nauruja luokkalaisilta niin naurakoot. Teen tätä vain oman huvini vuoksi enkä kenenkään muun. Kyllä, myönnän että se ensimmäinen blogi oli mitä oli mutta en jaksa vaivautua sitä poistamaankaan (joka ehkä osaksi johtuu siitä etten edes osaa mutta olkoot) Mutta siirrytäämpä nyt ihan siihen pääasiaan jos sitä edes on.
Aloittaminen on aina vaikeaa. Varsinkin jos tietää, että joutuu taas mahdollisesti haukkumisen kohteeksi sen takia, että uskaltaa kirjoittaa oman mielipiteensä nettiin muiden luettavaksi. On varmaan noloa ottaa siitä itseensä, mutta jos on oikeasti sen asian kanssa tosissaan ja rakastaa kirjoittaa mitä mieltä on eriasioista niin miksi ihmeessä sille ihmiselle täytyy edes aiheuttaa sitä ahdistuksen tilannetta. Mitä se muita kutittaa jos satun kirjoittamaan lapsellisesti ja olen saanut väärän kuvan bloggaamisesta ja olin kuitenkin vasta 12-vuotias. Vuodessakin ehtii muuttumaan täysin. Olen nyt aivan eri ihminen ja jos tätä sattuu taas lukemaan joku luokkalaiseni niin kyllä, voit tulla sanomaan päin naamaa kuinka tyhmä ja nolo blogini on, en välitä. Tämä on minun blogini ja sinun mielipiteelläsi ei ole mitään väliä. Tänne vain puran asioita jotka luulen ihmiskuntaa kiinnostavan, tosin kukaan ei varmaan tule lukemaan tätä joten ei se haittaa.
Nyt kun vihdoin pääsin tähän kirjoittamisen makuun voisin kirjoittaa vaikka miten paljon asiasta kiusaaminen ja oma kohtaiset kokemukset, että sitten joku luokkalaiseni voi lukea sen pitkän saarnaukseni ja miettiä että kuinka rikki olen joskus ollut hänen sanoistaa. Olen ehkä hiukan herkän puoleinen, mutta olen saanut vahvuutta elämääni. En tiedä mistä se on tullut, mutta olen vain päättänyt olla vahvempi.
Sitten on eräs ihminen. En oikeastaan tunne häntä, mutta hänen blogiaan lukemalla sisälläni syttyi taas liekki bloggaamiseen. Ja tämä maailmani pelastaja löytyy tästä tai ei hän maailmaani pelastanut, mutta jotenkin taas sain intoa ja itsevarmuutta aloittaa bloggaaminen. Hänen blogi itsessään on aivan mahtava ja uskon, että ihminen sen takanakin on aivan mahtava. Sitten joskus kun pääsen ensimmäiseen cosplay tapahtumaani olisi mukavaa jos näkisin hänet siellä sillä Retaan olisi varmasti mahtava tutustua. Ja nyt luokkalaiseni siellä nauravat, että minusta on tullut ihan japani hörhö ja että ompa noloa, se on vain teidän mielipiteenne. Minä itse arvostan kovasti niitä jotka jaksavat harrastaa cosplayta, että tämä pieni kulttuurin osa-alue pysyy suomessa hereillä mutta minusta itsestäni ei ole tämän harrastuksen pariin muutakuin satunnaisena vierailijana ja katsojana kotoa käsin (Onneksi on Reta ja youtube)
Se play napin painaminen lähes vuoden tauon jälkeen voi olla hankalaa, jopa minulla. Mutta silti. Joskus sitä on vain painettava ja uskottava siihen että en ole ainut ihminen maailmassa joka tätä tekee.
Jossssuuuu oot oikeesti paras!!!! oot niin hyvä kirjottaan, oot niiin itsevarma, ja kaikkee! Ja ihan sairaan hauska ihminen. <3 Mua säälittää sun luokkakaverit, sillä mullakin on kokemusta jälkeenjääneistä ja säälittävistä luokkafrendeistä. :DDD Mut nykysi mä vaan nauran niille xd Ku oon tässä menossa lukioon jne... Kyl sullaki viel koittaa se aika ku vaa muistelet ärsyttäviä ihmisiä sillee "ei lol mite noloja ne oikeesti oli mä en kestä!!! xxDDDDD" I don't care -asenteella vaa vedät sen peruskoulun läpi ni sit pääsee eroon niistäki... ellei ne sit täs vuosien mittaan satu vaikka kypsymään sen verran että jättäis sutki rauhaan.
VastaaPoista